Pitäisi varmaankin kirjoitella jotakin lahjoistani? Päätin kuitenkin, että en jaksa, joten ohitan tämän vaiheen kertomalla, että niitä tuli kohtuullisesti ja mieluisia olivat :)) Kerrankin ne eivät jääneet lojumaan viikkotolkuksi yhteen kasaan vaan laitoin lahjat heti paikoilleen! Ansaitsen mielestäni onnittelut.
Näin joulun jälkeen on kiintoisaa miettiä, että olen tässä jo yli vuoden pitänyt aktiivisesti blogia. Vuoteni 2012 on vuodatettu tänne pikkuisine tapahtumineen. Kerrassaan mielenkiintoista on myös selata noita postauksia, vaikka oikeastaan en ole paljoa vuoden aikana saavuttanut. Ei se sinänsä haittaa, koska mullahan on viellä paaaaaaljon elämästäni edessä. :)
Kolmen viimeisen päivä aikana olen muuten käyttänyt todella vähän tätä läppäriäni! Aika on kulunut enemmänkin lukiessa, pelaillessa ja perheen kanssa touhuillessa. Enkä voi väittää, että en tykkäisi. Niinpä menenkin jatkamaan tätä ihanaa puuhastelua. Toivottavasti teillä muillakin on ollut yhtä ihanat pari päivää! Muutama kuva vielä tässä lopuksi :)
Jonkinlainen yritys tehdä ranskalainen jouluhalko 'hieman' soveltaen ^^' |
Pikkuserkun söpö pienokainen, joka oli myös äitintädilläni kylässä <3 |
Ihanan näkönen blogi! :) Haluaisitko kurkata mun blogiin ja ehkä liittyä lukijaks, niin liityn takaisin (pistä vain kommenttia)? :) palatytonelamasta.blogspot.com
VastaaPoista