Maanantaina päivä alkoi jumalanpalveluksella, josta se sitten jatkui syömisellä ja sen jälkeen kaikenlaisella hoilaamisella ja leffan katselulla (Bruce, taivaanlahja) ^^ Tämän jälkeen jäin shoppailemaan kaupungille ja sainkin ostettua kaikenlaista tarvitsemaani. Tuli mm. bikinit, aurinkolasit ja uusi puolihihainen paita napattua mukaan. Mässyä en viitsinyt ostaa tuon enempää, mitä kuvassa näkyy, mutta saatan vielä huomenaamuna kipaista kaupassa ostamassa sipsiä >:)
Bikinit: Seppälä 19,90e Aurinkolasit: H&M 5,95e Paita: H&M 14,95 |
Tänään jouduin jälleen heräämään aikaisin ja raahautumaan uudestaan kirkonpenkille. Onneksi nuo jumikset eivät yhtään kauan vie :) Tehtiin myös nuo mitkä-onkaan-helmet. Siinä kyllä vaadittiin ainakin omasta mielestäni rutkasti sorminäppäryyttä. Onneksi yksi tytsy neuvoi, että kannattaa toista päätä pitää suussa niin saa paremmin kätensä käyttöön. Kiitokset hänelle, koska muuten koko juttu ei varmaankaan olisi onnistunut. Ruokailuun suuntasimme helmien jälkeen ja tästä muutaman kappaleen harjoittelun jälkeen aina vanhainkotiin asti. Aluksi paikka vaikutti hyvin creepyltä (vaikuttaa oikeastaan edelleen, mutta vähemmän), mutta ehkä siihenkin tottuu. Ehtisin jopa tutustumaan hieman paremmin maailman sosiaalisempaan pyörätuolimummoon, jota minun oli määrä kuskata, mutta oikeastaan hän kuskasi itse itseään ja neuvoi reititkin tälle sokkeloista selviytymättömälle.
Syy, miksi nyt on jotenkin aika päässyt yllättämään on, että en arvannut, että joutuisin palaamaan bussilla, joka oli vasta vartin yli viisi oikealla pysäkillä D: Koiralenkit ja kuvailut tein tässä välissä, mutta muuten olen tätä vain kirjoitellut. Ja jotta ehtisin taas tehdä vielä kaiken tarvitsemani, häivyn nyt. Palailen kirjoittelemaan sitten ensi viikon keskiviikkona. Näkemisiin siis rakkaat hanipöpöt <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisin niin kiitollinen pikku kommentista ^^