Eihän tuo nyt aivan noin mene, mutta melkein kuitenkin xD Viikko on ollut aika sotkuinen kyllä ja tunnetilat heilunut melko ääripäissä. Esimerkiksi keskiviikkona olin jotenkin aivan ihanissa tunnelmissa myöhäsen herätyksen + juuri oikean rippiristin löytymisen takia, mutta torstaina sitten olikin älyttömän ahdistunut kaiken takia. Ja sitten torstai-illalla menin vielä rikkomaan gerbiilien terraarion lasin kopauttamalla siihen. En siis hakannut tai mitään, kopautin vaan. Lasimyymälässä ne sitten sanoi, että siinä oli pakko olla aikaisemmin joku huomaamaton halkeama D: Nyt sitten gerbiilit varahäkeissä kunnes tuo silikoni ehtii liimata uuden lasin uudestaan paikoilleen.
Tuleva rippiristini ^^ |
Pikkuveljelläni on myös tänään synttärit. Toisin sanoen se tarkoittaa itä, että jouduin aamulla heräämään aikaisin tuomaan sapuskaa sen sänkyyn kun synttärisankari on aamuvirkku -.- (klo 8). Myös tuon muutama kaveri saapuu tänään tänne juhlimaan niin piti kämppä siivota. Olisin kyllä muutenkin siivonnut huoneeni kun se alkoi vaikuttaa jo kaatopaikalta kun en kertaakaan viikolla jaksanut kiinnittää huomiota, mihin tavarani heitin. Nyt kuitenkin siis siistiä ja ehdin kerrankin heilua välillä koneellakin. Siis rippijuhlia on nyt jo tullut suunniteltua ja paikkoja katottu + mekkoa etsitty. Ei vain meinaa löytyä sellaista mekkoa millaisen haluaisin D: Joissakin kaupoissa jopa oltiin melko töykeitä lopuksi kun ei minulle niiden mekot kelvannut. Pitää varmaankin suunnata joku päivä turkuun ja hillua koko päivä sovituskopeissa.
Kessäääääääääää <333 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisin niin kiitollinen pikku kommentista ^^