~Mitä voisimmekaan saavuttaa, jos kaikki maailman 7 miljardia ihmistä toimisivat ryhmänä~
Mutta Suomi ei selvästikkään ollut vielä valmis homopresidenttiin, mikä osoittaa mielestäni, että maa ei olekkaan niin suvaitsevainen kuin kuvitellaan. Kuitenkin Haavistokin onnistui saamaan yli miljoona ääntä, joita nuoret tuntuivat jakelevan eniten. Asiassa siis pientä parannusta! Tässä kaupungissa kuitenkin missä asun ja joka on tunnetu Niinistön lapsuudenseutuna, on näköjään melkein kirosana jos sanoo, että Haaviston olisi kuulunut voittaa. Sitten kun näiltä alkaa kyselemään näiden mielipiteistä niin huomataankin, että Niinistö ei olisikaan se sopivin vaihtoehto. Eksyin kuitenkin aiheesta xDD
Eli otetaan nyt tällainen hyvin yksinkertainen esimerkki: Aivan edessäsi maassa on roska ja vieressä roskis. Kävelette kavereinesi siitä ohi. Keräätkö roskan ja laitat sen roskikseen? Suurin osa vastaa ei, koska ajattelee, että joku muu kuitenkin sen tekee. Mutta jos kaikki ihmiset ajattelisivat näin niin toimisiko yhteiskunta? Luulempa, että ei. Itseasiassa olen aika varma asiasta. Myönnän, että olen syyllistynyt kyseiseen syntiin itsekkin välillä. Yritän kuitenkin suurimaksi osaksi aikaa toimia oikein.
Mitäs sitten eilen teinkään? Siivosin xD Yksinkertaisesti sanottuna. Nyt kyllä hyvä mieli kun huone on puhdas. Ei tänäänkään ollut mitään erikoista. Koulussa oli parista maasta jonkunaikaa viipyviä vieraita, mutta asia ei ainakaan vielä vaikuttanut omaan elämääni. Sanomalehtiviikon vuoksi poimimme juttuja Niinistön voitosta -kuinka mukavaa-, teimme matikan tunnilla ärsyttävän testin, enkussa kaikki mielikuvani amerikkalaisten valmistumisesta murskattiin - Elokuvissa näytettävät valmistujaishatut ovat pahvisia, niitä ei heitetä ilmaan ja käteen annetaan tyhjä paperirulla. Siis mitä ihmettä xD - ja PiMa -Piirrustus & maalaus - tunnilla katsottiin Liisa Ihmemaassa -leffaa. Elokuvan vanhempi, piirretty versio on ollut aina pelottavin ja ahdistavin piirretty minkä tiedän ja tämä uusi, näytelty versio oli vain muutaman astetta parempi. Minä olen ihminen, joka pitää kun asiat ovat oikeassa mallissa ja järjestyksessä ja sellainen sekasorto ja pakokauhu eivät sovi minun mieleeni.
Kotiin tullessani menin vielä hieman tavallista pidemmän lenkin koirien kanssa kun oli viimepäiviin verrattuna lämmin ja vieläpä valoisaa siihen aikaan kun tulin koulusta. Lopuksi tulin kirjoittamaan tätä tekstiä. Kiinnostavaa, tiedän. Jätänpä jutustelut nyt sitten tähän ja alan ehkä tekemään jotakin järkevää...
Biisi, jonka aika moni taitaakin tuntea. Sanat kuitenkin koskettavat ainakin minua tällainen viherpiipertijä kun olen <33
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisin niin kiitollinen pikku kommentista ^^